TF Bank tunnettiin aikaisemmin nimellä Credento
Nykyisen TF Bank pankin laina tunnettiin aikaisemmin nimellä Credento laina. Nimenmuutto TF Bank pankiksi tapahtui vuonna 2020, mutta se ei vaikuttanut mitenkään Credento nimen alla myönnettyjen lainojen kuluihin tai lainaehtoihin.
TF Bank on tarjonnut lainatuotteitaan Suomessa jo vuodesta 1999 alkaen useilla eri tuotenimillä. TF Bank tarjoaa vakuudettomien lainojen lisäksi myös säästötilejä yksityisasiakkaille sekä maksuratkaisuja verkkokaupoille Avarda-toiminimen avulla.
Suomen TF Bank on osa ruotsalaista TF Bank AB:ta, jonka pääkonttori on Boråsissa. Suomen sivuliike on toiminut Helsingissä jo vuodesta 2014 alkaen.
Pohjoismaiden lisäksi TF Bank toimii:
- Liettuassa
- Virossa
- Saksassa
- Espanjassa
- Latviassa
- Puolassa
- itä-vallassa
Nykyään TF Bank pankista voi hakea lainaa helposti jopa 40 000 euroon asti, maksuajan ollessa 2 – 12 vuotta.
TF Bank tiedot lyhyesti:
- Sähköinen lainahakemus
- Lainaa heti jopa 40 000 euroa
- Maksuaika 2 – 12 vuotta
- Lainaa voi hake ilman vakuuksia tai takaajia
- Lainasopimus allekirjoitetaan verkkopankkitunnuksilla
- Lainan korko on aina henkilökohtainen
- Mahdollisuus lainan korottamiseen
- Lisää tietoa: TF Bank – Varmalaina.fi
Tarvittaessa ota vertailuun avuksi kulutusluottovertailu. Näin pystyt huolellisesti ja rauhassa vertailemaan kymmeniä eri lainantarjoajia ja poimimaan joukosta sellaiset lainat, jotka vastaavat omaa lainatarvettasi.
Kuka voi hakea lainaa TF Bank pankista?
TY Bank pankin lainaa voidaan myöntää kaikille 22 vuotta täyttäneille Suomen kansalaisille, joilla on puhtaat luottotiedot ja säännölliset tulot.
Kaikkien pankkien asiakkaat voivat hakea lainaa myös TF Bank pankilta.
Kuinka paljon voin saada lainaa TF Bank pankilta?
TF Bank myöntää lainaa 1000 – 40 000 euroa. Lainasumman voi valita täysin oman tarpeen mukaan.
Kuinka pitkä maksuaika lainassa on?
Lainaan voi valita 2 – 12 vuoden maksuajan. Laina-aikana on myös mahdollista hakea laina-ajan pidennystä. Lainan voi maksaa myös nopeammin tai kokonaan yhtenä kertamaksuna.
Vaaditaanko TF Bank pankin lainaan vakuuksia tai takaajia?
Ei vaadita. TF Bankin lainat ovat täysin vakuudettomia lainoja, joihin ei vaadita henkilö- tai muutakaan vakuutta.
Tarvitsenko lainahakemuksessa joitain liitteitä?
Jos voit vahvistaa tulosi sähköisesti, niin silloin emme tarvitse mitään erillisiä liitteitä. Jos liitteitä vaaditaan, niitä kyllä pyydetään erikseen.
Minulla on vanha TF Bankin myöntämä laina, voinko hakea toisen?
TF Bank ei myönnä asiakkailleen kuin yhden lainan kerrallaan, joten toisen lainan hakeminen ei onnistu. Voit kuitenkin hakea nykyiseen lainaasi lainan korotusta, jos tarvitset lisälainaa.
TF Bank – UKK
Millainen palvelu TF Bank on?
TF Bank on toiminut Suomen lainamarkkinoilla jo useita vuosia. TF Bank pankista voi hakea vakuudetonta lainaa aina 40 000 € asti.
Kuka voi hakea lainaa TF Bank pankilta?
TF Bank palvelun kautta voi hakea lainaa 1000 - 40.000 euroa. Laina-aika on väliltä 2 - 12 vuotta. Lainanhakijan tulee olla Suomen kansalainen, jolla on puhtaat luottotiedot sekä riittävä maksukyky. Palvelun käyttöön vaaditaan 22 vuoden ikä.
Miksi TF Bankin laina kannattaa hakea HelppoLainan kautta?
Palvelumme kautta hakijan on helppo kilpailuttaa lainahakemuksensa usealla pankilla yhtä aikaa ja näin ollen maksimoida saamiensa lainatarjousten määrän.
Kuka voi hakea lainan HelppoLainan kautta?
Kaikkien pankkien asiakkaat voivat kilpailuttaa tarvitsemansa lainan HelppoLaina.fi palvelun kautta. Lainaa varten hakija ei tarvitse vakuuksia tai henkilötakausta.
TF Bank yhteystiedot:
TF Bank AB, Suomen sivuliike
PL 5600
00002 Helsinki
Sähköposti: info@tfbank.fi